Moni lukee hyvinkin monipuolisesti erilaisia kirjoja fantasiasta erilaisiin elämäkertoihin ja tietokirjoihin. Toiset taas pysyvät mielellään tietyssä kategoriassa, ja suosivat kirjailijasta riippumatta saman genren kirjallisuutta, tai vaihtoehtoisesti lukevat eri kirjoja samalta kirjailijalta. Oli oma tyyli mikä tahansa, kannattaa hyvin kirjan valintaan käyttää aikaa, varsinkin silloin, jos suunnitelmana on tilata kirja omaksi.
Nykyisin erilaisten nettikauppojen avulla on mahdollista löytää hyvinkin erilaisia kirjoja ja valikoimia. Aivan kuten missä tahansa internetissä ostettavasta tavarasta, on myös kirjoista ja kirjakaupoista hyvä lukea arvosteluita ja muiden käyttäjien kokemuksia ennen kuin tilaa kirjan itselleen. Nykyään moni kirjakauppa julkaisee arvosteluita myös sivuillaan, mutta mikäli haluaa varmistua puolueettomuudesta, kannattaa suosia neutraaleja lähteitä. Samalla on hyvä kuitenkin pitää mielessä, että internetissä kuka tahansa voi olla jotain täysin muuta kuin sanoo olevansa, joten lähdekritiikki on tarpeen.
Miksi lukea arvosteluita?
Kirjoihin ja kirjakauppoihin pätevät samat säännöt kuin moneen muuhun alaan internetissä. Erityisesti digitalisaation myötä niiden määrä on lisääntynyt merkittävästi ja nykyään lähes kuka tahansa voi myydä kirjoja internetissä. Kun miettii, miten kirjakauppoihin, netissä myytäviin kirjoihin ja arvosteluihin kannattaa suhtautua, voidaan ottaa esimerkkejä muista aloista, kuten online-kasinoista.
Kun maailma siirtyi vähän kerrallaan internetiin, olivat online-kasinot yksi ensimmäisistä aloista, jotka suuntasivat toimintansa täysin digitaaliseen muotoon. Markkinoilla oli aluksi vähän toimijoita, mutta pikkuhiljaa määrä kasvoi merkittävillä määrillä. Nykyään kasinoita syntyy uusia lähes viikoittain ja vanhoja katoaa pois tieltä. Monet aktiiviset kasinopelaajat etsivät usein uusia pelipaikkoja, joissa on mahdollista hyödyntää kasinon bonuksia, jotka on suunnattu uusille pelaajille. Hakemalla arvosteluista termejä, kuten bonus igame, voi löytää itselleen parhaat bonukset ja sopivimmat pelivaihtoehdot. Kasinopelaajat ovatkin merkittävä todiste siitä, että arvosteluiden lukeminen todella kannattaa.
Mitä katsoa kirja- ja kirjakauppojen arvosteluista?
Kun kirja-arvosteluja ja käyttäjäkokemuksia kirjakaupoista alkaa lukea, saattaa varsinkin suositun kirjan tai kaupan kohdalla törmätä valtavaan määrään tekstiä, joka aiheuttaa helposti hämmennystä. Kannattaakin kiinnittää huomio muutamaan perus asiaan, jotta pääsee hieman helpommalla ja löytää itselleen olennaisimmat tiedot.
Onko kirja hyvä?
Aivan ensimmäiseksi kannattaa katsoa yleistä mielipidettä kirjasta, joka näkyy esimerkiksi online-kirjakaupoissa tai kirja-arvosteluissa usein tähtiluokituksena tai vastaavana asteikkona. Mikäli kirja on saanut useita huonoja arvosteluita, siihen tuskin kannattaa käyttää aikaansa. Jos taas on jo päättänyt lukea kyseisen kirjan, esimerkiksi tekijän vuoksi, kannattaa vähintäänkin harkita, voisiko kirjan saada esimerkiksi halvemmalla tai kirjastosta ilmaiseksi.
Varo juonipaljastuksia
Monet kirja-arvostelijat sortuvat helposti liiallisiin juonipaljastuksiin kuvaillessaan, mikä kirjassa on ollut hyvää tai huonoa. Jos huomaa tekstin menevät liian kuvailevaan suuntaan, kannattaa lopettaa lukeminen jo ennen kuin saa vahingossa tietää kirjan loppuratkaisun pelkän arvostelun avulla.
Vastaako kirja tekijän normaalia tuotantoa?
Monet haalivat itselleen kaiken tuotannon yhdeltä kirjailijalta, ja suuntaavat suin päin ostamaan uusimmat kirjat ajattelematta sen kummemmin asiaa. Toisinaan voi kuitenkin käydä niinkin, että uusin teos ei vastaa lainkaan kirjailijan aiempaa tuotantoa ja se on suoranainen pettymys lukijalle. Erityisesti nykyään, eläessämme liikakulutuksen ja yltäkylläisyyden aikaa, voikin olla hyvä myös tässä tapauksessa miettiä, kannattaako kirja tosiaan ostaa omaksi. Kirjan voi lukea myös lainakappaleena tai vuokrata erillisenä tietyksi ajaksi itselleen. Samalla säästää luontoa ja rahaa jää muihin teoksiin, joita haluaa mahdollisesti myöhemmin hankkia itselln.
Onko toimitus onnistunut?
Kirjakauppoja voi internetistä löytää helposti omallakin kielellä, mutta harva niistä todella sijaitsee fyysisesti Suomessa. Kannattaakin siksi katsoa etukäteen, toimittaako kirjakauppa ylipäätään Suomeen ja minkälaisia maksuja toimitukseen mahdollisesti kuuluu. Toisinaan toimitus on ilmainen, mutta siihen voi kulua viikkoja. Kaikki nämä asiat kannattaa selvittää joko kirjakaupan sivuilta tai arvosteluista.
Toimiko kaupan asiakaspalvelu?
Ennen kuin tilaa tietystä paikasta kirjoja, on hyvä myös selvittää miten kyseinen sivusto on hoitanut ilmenneet ongelmatilanteet. Mikäli kirja saapuu huonossa kunnossa, tai ei saavu ajoissa, on asiakaspalvelun ratkaistava tilanne. Arvosteluista saa yleensä hyvän kuvan kaupan toiminnasta.